Stonicwood - Mitä sitten pakkaatkin! Suomeksi | In english | På Svenska

Yritys


Oy Stonicwood Ab on vuonna 1997 perustettu perheyritys. Yritys on Hans Nikulan omistuksessa ja hän toimii myös yhtiön toimitusjohtajana.

Yhtiön perustivat Hans Nikula ja Carl-Johan Storbacka. Yhtiön nimi muodostuu perustajien sukunimien alkukirjaimista Storbacka ja Nikula ja nimen loppuosa ”wood” viittaa valmistettaviin puutuotteisiin. Yhtiö siirtyi täysin Nikulan omistukseen vuonna 2000.

Storbacka oli toiminut Wistfors såg nimisessä yhtiössä jo useamman vuoden ajan ennen Stonicwoodin perustamista. Wistfors såg on saha, joka on myös höylännyt puutavaraa ja valmistanut puupakkauksia. Hans Nikula tuli mukaan toimintaan vuonna 1997 ja samana vuonna perustettiin Oy Stonicwood Ab. Höylääminen ja pakkaukset siirrettiin Stonicwoodille ja sahaaminen jäi Wistfors sågille, joka sahaa edelleen rahtisahauksena.

Oy Stonicwood Ab on kasvanut tasaisesti ja työllistää tänään kymmenkunta henkilöä kokopäiväisesti ja vakituisesti. Viime vuosina yritys on panostanut huomattavasti automatiikkaan ja tänään lavat kootaan pääsääntöisesti roboteilla ja erikoisvalmisteisella naulauslinjalla. Yrityksen konekanta on maailman huippuluokkaa ja teknologisesti edelläkävijä. Naulauslinja on IMH: n valmistama. Automaatiot ja robottityö ovat Oy RobotiON Ltd:n suunnittelemia ja valmistamia. Naulauslinjalla voidaan valmistaa lavoja kooltaan 600x600–1450x1600 jopa 1 mm välein. Erikokoisten lavojen tekeminen on nopeaa, koska linja on täysin automaattinen. Puutavaran vaihdon lisäksi aikaa kuluu ainoastaan 10 sekuntia linjan säätöjen muuttamiseen.

Oy Stonicwood Ab:n pääasialliset asiakkaat ovat kotimaan suurteollisuudesta. Stonicwood valmistaa ISPM 15-luokituksen mukaisia lavoja ja normaaleja kertalavoja. Lavat kelpaavat sellaisinaan vientiin esim. Kiinaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Kanadaan tai USA: han. Kaikki maat, jotka ovat hyväksyneet ISPM 15-standardin ehdot, ovat sitoutuneita vastaanottamaan sen mukaisia lavoja.

Oy Stonicwood Ab Storbackantie 200, 68750 Småbönders | info@stonicwood.fi
Puh. +358 (0)6 867 6777 | Fax +358 (0)6 867 6787 | gsm +358 (0)40 771 4173